Blues oli alun perin sorrettujen ääni

Heti alusta alkaen blues on yhdistänyt orjuutettujen ihmisten äänet heidän sortajiensa ääniin. Blues syntyi afrikkalaisesta cappellamusiikista ja mustien orjien luomasta musiikista, joka tuli esille huutoina pellolla, sekoitettuna tuohon aikaan esillä olleeseen muuhun musiikkiin sekä eurooppalaiseen folkmusiikkiin, jota he oppivat orjaisänniltä, kertoo Bing Futch, joka voitti soolo-/duokitarakategorian vuoden 2016 kansainvälisessä blueshaasteessa.

Musiikkimuotona bluesilla on tiettyjä erottavia ominaisuuksia. Melodia liikkuu yleensä ylös ja alas kuusinuottisella skaalalla. Jos aloitat C:stä, skaala on C, E-molli, F, G-molli, G, H-molli, C. Sanoitukset noudattavat niin sanottua AAB-mallia, jossa kunkin säkeen ensimmäinen lause toistaa itseään. Esimerkiksi ”kiihko on mennyt, kiihko on mennyt pois / kiihko on mennyt, kiihko on mennyt pois”. B-osa yleensä vastaa A-osa n kysymykseen tai ongelmaan: ”tiedät tehneesi väärin hani, ja joudut vielä katumaan”.

Blues on itsetarkastelua

Blues myös herättää kuulijassa tietyn vastineen, kertoo Susan Rogers, joka toimii apulaisprofessorina Berkleen musiikkiyliopistossa. Rock kiihdyttää ja kiihottaa, se on intensiivistä ja kapinallsta. R&B rahoittaa ja usein viekoittelee, sen sanoitukset ovat usein ulkoisesti keskittyneitä. Blues on enemmän itsetarkastelua ja monimutkaista, sen sanoitukset kuvaavat yleensä ihmisen sisintä tilaa. 1900-luvulla tämä melankolinen musiikki oli etelän maaseudun ääni. Voittoa tavoittelemattoman Blues Foundation järjestön hallituksen puheenjohtaja ja toimitusjohtaja Barbara Newman kertoo, että blues syntyi elämän koettelemusten kautta. Se syntyi suistoalueiden kokemuksista, oli kyseessä sitten sää tai orjuus ja sadonkorjaajien hankala elämä. Vapautetut orjat, jotka loivat bluesin, tunnettiin nimellä ”songster”, kiertävä muusikko, joka soitti vanhoja ja uusia kappaleita.

Blues on itsetarkastelua

Sana blues nähtiin ensimmäisen kerran nuottivihossa vuonna 1908 julkaisussa nimeltä I Got the Blues. Ironista kyllä, säveltäjä oli Sisiliassa syntynyt parturi, joka kertoi myöhemmin haastattelussa, että hän sai idean kappaleeseen vaellellessaan New Orleansissa ja kuullessaan vanhan mustan miehen soittavan kitarallaan kolmea nuottia. Vuonna 1920 Mamie Smith teki genren ensimmäisen lauletun äänitteet kappaleensa Crazy Blues muodossa. Smithin äänitettä myytiin yli miljoona kappaletta ensimmäisenä vuonna. 1930- ja 1940-lukujen aikana folkloristi Alan Lomax matkusti ympäri Mississipin suistoa haastatellen ja äänittäen bluesin soittajia aina tavatessaan heitä missä tahansa kirkoista vankiloihin. Monet näistä muusikoista eivät koskaan tehneet muita äänitteitä. Jotkut, kuten Muddy Waters ja Lead Belly tekivät kuitenkin mittavan uran.

Musiikki kesyyntyi

Vaikka musiikkiteollisuus oli halukas myymään niin sanottuna rotulevyjä, motivaatio monille artisteille ja kuulijoille oli tarve päästä irti hyvin hankalasta elämästä. Tämä oli musiikkia, jota tehtiin keinolla millä hyvänsä, sanoo American Blues Scene -lehden julkaisija Matt Marshall. Soittajat kertoivat usein tehneensä ensimmäisen kitaransa paalausnarusta talonsa nurkilta. Heillä oli todellinen tarve saada musiikki ulos itsestään. Kuvittele ottavasi pieni pala asuinpaikkaasi ja tekeväsi siitä soittimen.1950-luvulle tultaessa etelävaltojen sorto ajoi miljoonia mustia jättämään alueen ja muuttamaan Ne Yorkiin, Chicagoon, St. Louisiin ja muihin suuriin kaupunkeihin. Kun musta Amerikka kaupungistui, myös musiikki muuttui. Monille se tarkoitti sähköistä bluesia, jota esittivät muun muassa Howlin’ Wolf, Muddy Waters ja Jimmy Reed, kaikki entisiä mississippiläisiä, jotka olivat muuttaneet Chicagoon suuren muuttoliikkeen aikana.

Tässä vaiheessa kappaleet kesyyntyivät. Rodullisesti latautuneet kappaleet, kuten Strange Fruit, katosivat suurelta osin samoin kuin rodulliset sanoitukset. Living Blues -lehden päätoimittaja Brett Bonnes kertoo, että 1930- ja 1940-luvuilla julkaistiin runsaasti seksuaalisesti kaksoismerkityksellisiä kappaleita. Niitä lauloivat afroamerikkalaiset laulajat afroamerikkalaiselle yleisölle. Suurilta osin ne olivat melko viattomia, mutta mukana oli myös melko härskejä sanoituksia, mutta tämä hiipui vähitellen, kun valkoisen yleisön määrä kasvoi.