Bluesin historia

Bluesia pidetään yleisesti rockin ja jazz-musiikin selvimpänä lähtökohtana. Alunperin blues syntyi Yhdysvaltojen etelävaltioissa mustien orjien musiikkina, joka yhdisti vaikutteita Afrikasta ja Amerikasta. Myös valkoinen väestö otti omakseen bluesin ja sen voimakkaan tunnelman, mikä osaltaan auttoi bluesin säilymisessä ja kehittymisessä. Blueskaava näkyi suoraan 1950-luvulla syntyneessä rockissa, jossa sen nopeutta ja rytmiä tosin käsiteltiin eri tavalla.

Bluesin tummat sävyt

Blues sanana heijastelee englanniksi epäonnen, pettämisen ja katumisen olotilaa. ”You got the blues” -termiä voidaan käyttää, kun menetät työpaikkasi, eroat puolisostasi tai koirasi kuolee. Vaikka bluesin sanoitukset käsittelevät usein henkilökohtaisia vaikeuksia, nousee itse musiikki kuitenkin korkealle itsesäälin yläpuolelle. Bluesissa on kyse myös huonon onnen kääntämisestä, tunteidensa julki tuomisesta, turhautumisesta irrottautumisesta ja hauskan pitämisestä. Paras blues tuntuu tunneskaalaltaan vatsanpohjassa saakka. Aina rajattomasta riemusta synkimpään suruun, mikään muu musiikkityyli ei kykene tulkitsemaan niin aitoa tunnetta kuin blues.

Bluesin syvät juuret ovat Amerikassa, varsinkin afrikkalais-amerikkalaisessa historiassa. Blues syntyi etelävaltioiden puuvillapelloilla 1800-luvulla. Bluesin kehittäjät olivat orjia, entisiä orjia ja orjien jälkeläisiä. Afrikkalais-amerikkalaisia peltotyöläisiä, jotka lauloivat kerätessään puuvillaa ja hedelmiä. Blues syntyi afrikkalaisesta hengellisyydestä ja lauluista, työlauluista, huudoista pellolla, maaseutuelämästä ja rumpumusiikista, hymneistä ja tanssimusiikista.

Alkuvaiheet Mississipin varrella

Blues kehittyi Mississipin suistoalueilla yläjuoksulla New Orleansista, missä taas jazz syntyi. Bluesilla ja jazzilla on aina ollut vaikutus toisiinsa, ja ne ovat yhä tänä päivänä vuorovaikutuksessa keskenään. Toisin kuin jazz, blues ei kuitenkaan levinnyt etelästä keskilänteen ennen kuin vasta 1930- ja 1940-luvuilla. Kun suistoalueiden blues levisi viimein ylös Mississipiä kaupunkialueille, musiikki kehittyi esimerkiksi sähköistäväksi Chicago bluesiksi ja muiksi alueellisiksi tyyleiksi sekä jazzin ja bluesin yhdistelmämuodoiksi. 1950-luvulla blues synnytti myös rhythm and blues- ja rock and roll -musiikkityylit.

1800-luvun puolivälissä ja lopussa syvässä etelässä asui satoja bluesia alkuvaiheessa muokanneita muusikoita, mutta valitettavasti suuri osa alkuperäisestä musiikista kuoli heidän mukanaan. Ensimmäisten vaiheiden bluesin pioneerien vaikutus kuuluu silti 1920- ja 1930-luvun levyissä Mississipin, Louisianan, Texasin ja muiden etelävaltioiden alueilta. Tämä musiikki ei ole vielä kovin kaukana pelloilla kantautuneista huudoista ja työlauluista. Monet varhaisimmista blues-muusikoista yhdistivät musiikkiin laajemmalta alueelta muun muassa perinteisiä kansanlauluja, vaudevillea ja kiertelevien laulajien musiikkia.

Bluesille on tyypillistä siinä käytettävä säkeistömuoto, jossa yhdessä säkeistössä on kolme säettä. Melodiassa käytetään alennettuja ja alavireisiä nuotteja ja musiikkia muunnellaan, koristellaan, toistetaan tai käytetään improvisaatioita. Myös kappaleiden sanoitukset ovat tyypillisesti henkilökohtaisia ja alakuloisia. Säestyksessä tyypillisin on kahdentoista tahdin blueskaava.

Kotikutoiset soittimet

Ensimmäiset bluesin pioneerit 1920-luvulla esiintyivät yleensä soolona pelkän kitaran kanssa. Joskus muusikot esiintyivät yhdessä ja blues-yhtyeet kehittyivät mahdollisesti jazz-yhtyeistä, gospel-kuoroista ja kotitekoisilla instrumenteilla varustetuista yhtyeistä. Viimeksi mainitut yhtyeet olivat suosittuja etelävaltioiden alueella 1930-luvulle saakka. Yhtyeet käyttivät musisoimiseen erilaisia ruukkuja, kitaroita, mandoliineja, banjoja, kazoo-soittimia, narubassoja, harmonikkoja, viuluja, pyykkilautoja ja muita jokapäiväisiä työkalua, jotka oli muunnettu yksinkertaisiksi instrumenteiksi.

Kun blues siirtyi maaseudulta kaupunkeihin ja muille alueille, musiikki sai aina paikallisia vaikutteita. Siksi blues voidaan jaotella eri kaupunkien tai alueiden mukaan, kuten esimerkiksi St. Louis blues, Memphis blues ja Louisiana blues. Chicagolaiset blues-muusikot, kuten John Lee Hooker ja Muddy Water olivat ensimmäisiä, jotka käyttivät bluesissa sähkökitaraa ja lisäsivät siihen myös rummut ja pianon 1940-luvun loppupuolella. Nykyään erilaisia bluesin tyylisuuntia on monia hyvin erilaisia. Perinteisen country bluesin ja Chicago bluesin lisäksi on olemassa esimerkiksi boogie-woogie, joka pianoon pohjautuva blues-tyyli, jonka tekivät tunnetuksi Meade Lux Lewis, Albert Simmons ja Pete Johnson.