Kantrimusiikki

Kantrimusiikki, eli englanniksi “Country Music” tai “Country and Western”, tai “Hillbilly music”, on musiikkia joka sai alkunsa Appalakkien vuoristossa ja Ozarks-vuorilla Yhdysvaltojen Keskilännessä Missourin ja Arkansas’in, sekä  Virginian-osavaltioiden alueilla. Hillbilly on yleensä halventava nimitys, joka viittaa kouluttamattomaan valkoihoiseen, etenkin Appalakkivuoriston, Keskilännen tai Yhdysvaltojen eteläosien asukkaaseen, joka asustelee kaukana maaseudulla tiettömien teiden takana.

Ensimmäisiä kantrimusiikin nauhoituksia ovat eteläisten Appalakkien alueella tehdyt äänitykset 1910-luvulta, joissa intrumenttina oli yleensä viulu. Varsinaisena musiikinlajina sitä ei kuitenkaan tunnistettu ennen 20-lukua, ja kantrimusiikin syntymähetkenä pidetään vuotta 1927, jolloin Jimmie Rodgers and the Carter Family saivat levytyssopimuksen.  20-luvun lopulla Teksasista lähti leviämään ns. Western swing musiikki, joka saavutti huippunsa 40-luvun alkupuolella. Se oli sekoitus Big Band, New Orleans Jazz, Dixieland ja blues soundeja. Tämä tyylien sekamelska käytti musiikissaan rumpuja, saksofonia, pianoa ja hawaiilaista kitaraa. Bob Wills ja Milton Brown edustivat tätä muusiikin lajia. 40-luvulla kehittyi myös toinen kantrimusiikin suuntaus, ns. Bluegrass, joka on saanut nimensä yhtyeestä nimeltään Blue Grass Boys, jonka johtohahmoa, Bill Monroe’ta pidetään tämän tyylilajin isänä. Bluegrass on vanhaa vuoristoseutujen hillbilly-musiikkia, jonka alkuperä on Iso-Britanniassa ja Länsi-Afrikassa. Honky-tonkin vastapainoksi 50- ja 60-luvuilla kehittyi Nashville Sound – liike, joka siloitteli kantrimusiikista karheimmat pinnat yhdistämällä siihen big band jazz’ia, swingiä ja hyvää tarinankerrontaa. Pehmeä-äänisiä esiintyjiä edustivat mm. Eddy Arnold ja Jim Reeves. 50-luvulla muodostui myös Bakersfield Sound, joka oli rockahtavampaa kantria, ja jota edusti mm. Buck Owens. 70-luvulla moni itsenäinen kantrimuusikko kyllästyi Nashvillen muusikkojen kaupallistumiseen, jahe  irtautuivat kaupungin kantrimusiikin säännöistä, kasvattivat pitkät hiukset ja soittivat mitä halusivat miten halusivat. Liike sai nimen The Outlaw Movement. Sen suosio hiipui 70-luvun lopulla, ja John Travoltan tähdittämän elokuvan The Urban Cowboy’n myötä disco-tyyppinen kantri sai valtaa. Johnny Lee ja Dolly Parton olivat suosionsa huipulla, mutta tämäkin musiikki meni melko nopeasti muodista. Kuitenkin mm. Reba McEntire ja George Strait aloittivat pitkät uransa näihin aikoihin. Vuonna 1989 uusia muusikkoja nousi kantrimusiikin taivaalle, juuri kun kantri oli uudistamisen tarpeessa. Garth Brooks, Clint Black, Travis Tritt, ja muutama muu saivat hittisinglensä juuri 1989, ja antoivat kantrille sen kipeästi kaipaaman piristysruiskeen. Nuori elinvoima ja rockahtavat soundit toivat kantrin 21. vuosisadalle.

Nykytähdet

90-luvulla kantrimusiikista tuli maailmanlaajuinen sensaatio Garth Brooksin ansiosta. Hänen jalanjäljissään Shania Twain nousi kansainväliseksi tähdeksi -95 albumillaan “The Woman in Me”, ja jälleen -97 albumilla “Come on Over”, josta tuli kaikkien aikojen parhaiten myynyt kantrialbumi. Twainin kansainvälinen suosio oli historiallista, eikä vastaava ole kantrin parissa nähty sitä ennen, eikä sen jälkeen. 90-luvun puolivälissä myös perinteinen rivitanssi, tai englanniksi “line dancing”, nousi suosioon.

Nykytähdet

Viime vuosina “American Idol” televisio-ohjelma on suoltanut uusia kantritähtiä, joista ensimmäinen ja tunnetuin on Carrie Underwood. Taylor Swift aloitti kantrimusiikin parissa 16-vuotiaana, mutta on sittemmin tullut tunnetuksi kansainvälisesti lähinnä poptähtenä. 2010-luvulla ns. “bro-country”, jonka teemoina ovat juominen, juhliminen, tytöt ja pick-up truck’it, on tullut erityisen suosituksi. Bro-countrya edustavat mm. Luke Bryan, Jason Aldean ja Blake Shelton.