Muddy Waters

Muddy Waters on tuttu nimi jokaiselle bluesin ystävälle. Hän oli mies, joka siirsi bluesin pohjoiseen Mississipin suistoalueilta ja sähköisti sen. Chicago bluesin merkittävimpiin edistäjiin 1950-luvulla kuulunut Waters kehitteli kitaralikkejä ja kokonaisen valikoiman klassikkokappaleita, jotka ovat auttaneet sytyttämään uran lukemattomille rockyhtyeille aina Rolling Stonesista ja Eric Claptonista Led Zeppeliniin ja muihin suuriin yhtyeisiin.

Nuoruusvuodet

Muddy Waters syntyi nimellä McKinley Morganfield vuonna 1913 Yhdysvaltojen Mississipin osavaltion Issaquanan piirikunnassa. Hänen isänsä oli maanviljelijä ja hänen äitinsä kuoli Watersin ollessa lapsi vuonna 1918, jonka jälkeen Watersin kasvattajana toimi hänen isoäitinsä. Lempinimensä hän ansaitsi siitä, että hän kalasteli ja leikki usein lähiseudun mutaisessa purossa. Waters oppi soittamaan huuliharppua ja soitti jo teininä johtamansa yhtyeen kassa Mississipin suistoalueen klubeilla. Hän sai vaikutteita laulamistyyliinsä paikallisilta blueslaulajilta. Waters opetteli soittamaan kitaraa kuuntelemalla Robert Johnsonin levyjä.

Vuonna 1940 hän matkusti St. Louisiin ja liittyi siellä Silas Greenin telttanäytöksiin, joissa hän toimi laulajana ja huuliharpun soittajana. Vuonna 1943 hän muutti Chicagoon, missä hän löysi työpaikan paperitehtaasta. Seuraavana vuonna Waters hankki itselleen sähkökitaran, jonka kanssa hän alkoi esiintyä klubeilla ja juhlatilaisuuksissa. Waters äänitti useita kappaleita levylle muun muassa Aristocrat Recordsilla, mutta kappaleet eivät menestyneet. Hän jatkoi kuitenkin soittamista klubeilla ja ajoi työkseen kuorma-autoa kuutena päivänä viikossa.

Vuonna 1948 Aristrocratista tuli Chess Records ja Watersin ensimmäinen julkaisu uudella levymerkillä, ”Rollin’ Stone”, nousi suureksi blueshitiksi. Hän julkaisi samana vuonna vielä kappaleet ”I Can’t Be Satisfied” sekä ”I Feel Like Going Home”, jotka sementoivat hänen paikkansa merkittävänä bluesesiintyjänä. Watersin ensimmäisten levyjen kokoonpanoissa hän itse soitti sähkökitaraa, bassoa soitti joko Big Crawford tai sanoittajana ja tuottajana toiminut Willie Dixon ja silloin tällöin mukana oli myös huuliharppua soittanut Little Walter. Vuonna 1951 hän sai taustalleen kokonaisen yhtyeen, jossa pianoa soitti Otis Spann, huuliharppua Little Walter, toista kitaraa Jimmy Rogers ja lisäksi rummuissa toimi Elgin Evans.

Kohti rockia

Parhaimpina levynmyyntiaikoinaan suurin osa Watersin levyistä myytiin Mississipin suiston, New Orleansin ja Chicagon alueilla, mutta hän saavutti myös laajaa kansainvälistä suosiota, kun hän osallistui konserttikiertueelle Englannissa. Rolling Stones -yhtye otti nimensä Watersin kappaleesta ”Rollin’ Stone”. 1950-luvulla Watersin yhtyeessä soitti useita Chicagon kovimmista bluesmuusikoista, kuten Walter Horton, Jimmy Rogers, James Cotton, Junior Wells ja Buddy Guy. Waters auttoi alkuun myös esimerkiksi Chuck Berryn uran.

Lukuisista Watersin levyttämistä kappaleista on tullut bluesklassikoita, näitä ovat esimerkiksi vuonna 1951 levytetty ”Honey Bee”, vuoden 1954 hitit ”I’m Your Hoochie Coochie Man” ja ”I Just Wanna Make Love to You”, jotka kaikki menestyivät loistavasti Yhdysvaltain R&B-musiikkilistoilla. 1950-luvun puolivälin jälkeen yksikään Watersin kappale ei enää sijoittunut R&B-listan kymmenen kärkeen, mutta hänen albuminsa alkoivat saavuttaa rockin kuuntelijat.

Myöhemmät vaiheet

Waters esiintyi 1960-luvulla lukuissa konserteissa ja festivaaleilla. 1960-luvun lopussa ja 1970-luvun alussa hän äänitti useita albumeita rockmuusikoiden kanssa. Hän voitti ensimmäisen monista Grammy-palkinnoistaan vuonna 1971 albumillaan ”They Call Me Muddy Waters”.

Waters toimi yhteistyössä 1950-luvun yhtyeidensä jäsenten sekä tuottaja-kitaristi Johnny Winterin kanssa äänittäen parhaiten menestyneet albuminsa ”Hard Again”, ”I’m Ready” ja ”King Bee”. Hän myös esiintyi yhdessä Winterin kanssa säännöllisesti 1970- ja 1980-luvuilla. Viimeisen kerran Waters esiintyi julkisesti Eric Claptonin näytöksessä kesäkuussa 1982. Hän kuoli seuraavan vuoden huhtikuussa sydänkohtaukseen. Vuonna 1987 Muddy Waters nostettiin Rock and Roll Hall of Fameen, ja viisi vuotta sen jälkeen hänet palkittiin Grammy-palkinnolla elämänsaavutuksestaan musiikin uralla.