Rock and Rollin syntyhistoria

Rockmusiikki, joka tunnetaan myös nimillä rock and roll, rock ’n’ roll, rock & roll tai toisinaan suomalaisittain rokki, on Yhdysvalloissa 1950-luvun puolivälissä syntynyt populaarimusiikin muoto, joka kehittyi 1960-luvun puoleenväliin mennessä huomattavasti kattavammaksi kansainväliseksi musiikkityyliksi, jota alettiin nimittää rock and rolliksi.

Kulttuurien kohtaaminen

Rock and rollin on sanottu olevan yhdistelmä countrymusiikkia ja rhythm and bluesia, mutta asia ei ole aivan niin yksinkertainen, tai muuten tämä musiikkityyli olisi tunnettu jo kauan ennen kuin se varsinaisesti nousi pintaan Yhdysvalloissa. Rockmusiikin siemenet olivat olleet kyllä istutettuina jo vuosikymmeniä, mutta vasta 1950-luvun puolivälissä ne nousivat kukkaan, kun mustien amerikkalaisten kulttuuri saavutti valkoisen kansanryhmän kulutusvoiman. Aluksi Dominoesin ja Spanielsin kaltaiset mustien muodostamat lauluryhmät alkoivat yhdistää gospeltyylisiä harmonioita ja kaksisuuntaista laulua maallisempiin aiheisiin ja aggressiivisempaan rhythm and bluesin rytmiin.

Monet amerikkalaiset radiotiskijukat toimivat tärkeässä roolissa tämän uuden musiikin levittämisessä, kun he loivat niin kutsutun rock and roll radion soittamalla rhythm and bluesia ja rosoisia blueslevyjä valkoisille lähiöissä asuville teini-ikäisille, jotka kokivat tämän musiikin eksoottisemmaksi, jännittävämmäksi ja kielletymmän tuntuiseksi kuin mikään musiikki, jota he olivat aiemmin kuulleet. Merkittävimpiä tämän uuden musiikkityylin soittajia radiossa olivat esimerkiksi nashvillelaisen WLAC-radiokanavan tiskijukka William Allen, memphisilainen Dewey Phillips sekä clevelandilainen Alan Freed. Vuonna 1954 tuo radion tuottama uusi äänimaailma muotoutui todellisuudeksi, kuvaksi komeasta valkoisesta laulajasta, Elvis Presleystä, joka kuulosti kuitenkin mustalta.

Uusi ja kapinallinen musiikki

Elviksen vaihteleva musiikkimaku yhdisti kaikkea mahdollista countrymusiikin hilpeydestä bluesin vaikerrukseen ja hyräileviin balladeihin. Hänen varhaiset levynsä keskittyivät kuitenkin erilaisten musiikkityylien sijasta enemmänkin tunteiden esittämiseen. Afrikkalais-amerikkalaiset olivat käyttäneet termiä rock and roll jo vuosikymmenten ajan kiertoilmauksena seksille, ja Elviksen musiikki tihkui seksuaalisuutta. Presley ei ollut ainoa muusikko, jossa tämä asenne personoitui, mutta hän oli selkeästi erittäin merkittävä tekijä mustan ja valkoisen kulttuurin yhdistymisessä, mistä seurasi jotain paljon suurempaa ja monimutkaisempaa kuin kumpikaan niistä oli aiemmin ollut.

Elviksen suosion heräämisen myötä Fats Dominon, Little Richardin ja Chuck Berryn kaltaiset mustat laulajat, joita pidettiin ehkä jopa vain vuotta aiemmin R&B-laulajina, olivat nyt samalla viivalla valkoisten rockabillyesiintyjien, kuten esimerkiksi Buddy Hollyn, Eddie Cochranin ja Jerry Lee Lewisin kanssa, koska he heillä kaikilla oli nyt sama kohdeyleisö, teini-ikäiset amerikkalaiset. Valkoisille amerikkalaisille nuori tämä uusi musiikkityyli edusti tietynlaista uutta kapinallisuutta, vaikkakin melko mietoa sellaista. Tämä heijastui myös elokuviin, joiden ääniraidat tulvivat rockmusiikkia, joka lisäsi vielä omalta osaltaan merkittävästi Marlon Brandon ja James Deanin kaltaisten näyttelijöiden nuorta uhoa ja kapinallisuutta. Monet uskonnolliset ryhmät, viranomaiset ja huolestuneet vanhemmat kutsuivat rockmusiikin esiin nostaman uuden kulttuurin vuoksi sitä paholaisen musiikiksi.

Kultavuosien päättyminen

Musiikkiteollisuuden vastine huolestuneille vanhemmille ikäpolville oli tuotteen siistiminen. Little Richardsin kappaleista levytettiin kesympiä versioita Pat Boonen kaltaisten artistien toimesta, jotka eivät tuntuneet lainkaan uhkaavilta, ja Frankie Avalonin kaltaisia kauniskasvoisia hyräilijöitä tuotiin markkinoille joukoittain. 1950-luvun lopussa Elvis Presley oli jo päätynyt armeijaan, Buddy Holly kuollut lentokoneonnettomuudessa ja Little Richard oli siirtynyt gospelin pariin.

Rock and rollin kulta-aika oli päättynyt, ja se siirtyi musiikilliseen siirtymävaiheeseen, jonka aikana kuultiin esimerkiksi Phil Spectorin vaikuttavat äänimaailmat, Motown-levy-yhtiön suoltamat lukuisat hittisinglet sekä Beach Boysin harmonioita pursuavaa surf rockia. 1960-luvun puoliväliin tultaessa tämä musiikkisuunta oli laajentunut sallien sille enemmän vapauksia kuin koskaan aiemmin, jonka johdosta musiikki jakaantui lukuisiksi erilaisiksi tyylimurusiksi, joita kaikkia kutsutaan nykyään vain yleisnimellä rockmusiikki.